lauantai 31. toukokuuta 2014

Viikonlopuksi maittavia hillotäytteisiä pikkuleipiä: Makeat "häränsilmät" ja Romanttiset sydämet......

Päätin kokeilla hieman erilaista murotaikinaa, joka sopisi samoin soija-allergisille, vaikkakin pidän kovasti aikaisemmin postaamastani murotaikinasta, josta tein myös soijattoman variaation. Halusin nimittäin aromatisoida taikinan teellä inspiroituna huhtikuisesta minikurssista. Sain taikinaan inspiraation tästä videosta Youtube:ssa. Samaa pohjaa käytin (aromatisoituna tosin situunan kuorella) sitruunakermahedelmäpiiraakkaan, josta on postaus tulossa ihan lähipaivinä.
Yleensä olen leiponut "kaikettoman" murotaikinan saman tien, koska olin lukenut jostain, että gluteenittomat murotaikinat tulisi leipoa heti, eikä laittaa "lepäämään" kylmään, koska muuten taikinasta tulee liian kova ja helposti rikkoontuva. Tällä kertaa laitoin taikinan jääkaappiin tunnin ajaksi ja se oli tosi helppo ja nopea käsitellä, ei murentunut. Se mikä minut yllätti, oli että seuraavana päivänä pikkuleivät olivat todella maukkaita. Eli jos pienimmät sydämet (ehkä olivat hieman liian kauan uunissa) ensimmäisen päivänä tuntuivat liian "kovilta", seuraavana päivänä maut olvati parantuneet ja pikkuleivät saaneet oikean koostumuksensa....onko teillä samanlaisia kokemuksia? Mistähän se voi johtua? Olen huomannut saman asian myos monien kakkujen & piirakoiden teossa....uunituore ei olekaan parasta, vaan seuraavana päivänä maut ovat paremmin esillä ja koostumus tuntuu olevan paremmin kohdallaan!

"Häränsilmät" (Occhi di bue) ja Romanttiset sydämet (maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön, vegan)
Ainekset isoon taikinaan, halutessasi voi puolittaa määrät ja tehdä pienemmän taikinan:
500 gr  jauhoja  (Alkuperäisessä ohjeessa vehnäjauhoja). Käytin jauhoseosta joka koostui seuraavasti: 310 gr riisijauhoa, 105 gr perunatärkkelystä,  40 gr tapiocajauhoa (myös  Maizena käy), 45 gr quinoajauhoa ja  2 tl johanneksenleipäpuunjauhetta (tai vaihtoehtoisesti 1 1/2 ksantaania).
150 gr hienoa sokeria tai ruokosokeria (Alkuperäisessä ohjeessa ruokosokeria. Laitoin puolet-puolet)
1 rkl  tärkkelystä (joko perunajauhoa tai maissitärkkelystä ( Käytin Maizenaa)
100 gr  miedon makuista kasvisöljyä (esim. maissi- tai auringonkukkaöljyä)
hyppysellinen suolaa
1 tl leivinjauhetta (käytin biologista leivinjauhetta, mutta tavallinenkin käy)
1 teepussin sisältö (Esim. Earl Grey, jota käytin tässä taikinassa)
vajaa 1 lasillinen kasvismaitoa
halutessasi ripaus kanelia
hilloa tai marmeladia ta (käytin  "Zuegg":in appelsiinimarmeladia ja "Rigoni di Asiago":n mansikka&metsämansikkahilloa.
Valmistus:
Sekoita isossa kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään: jauhot, sokeri, tärkkelys, leivinjauhe, tee, suolahyppysellinen ja halutessasi kaneliripaus. Käytä seulaa jauhojen kanssa, jotta seokseen ei tulisi paakkuja.
Lisää joukkoon kasvisöljy ja sekoita seosta hyvin, niin, että öljy imeytyy siihen.
Aloita kasvismaidon lisääminen vähän kerrallaan ja jatka sekoittamisesta koko ajan niin, että saat aikaan yhtenäisen, pehmeän ja elastisen taikinan, joka ei takerru käsiin.
Voit sekoittaa taikinan käsin tai yleiskoneella. Käytän yleensä yleiskonetta matalalla teholla.
Siirä taikina kulhosta jauhoiteutellla tyoalustalle ja muovaa taikinaa niin, että siitä on helppo muodostaa tasaisen sileä pallo. Kierrä taikinan ympärille tuorekelmua ja laita jääkaappiin lepäämään ainakin tunniksi.
Ota taikina esiin tuorekelmusta ja ripottele sille vähän riisijauhoja. Jaa taikinapallo 2:een osaan ja kauli se ohueksi levyksi jauhoitetulla alustalla kaulimella. Vinkki kaulintaan! Taikinan kaulinta helpottuu huomattavasti, jos laitat alustalle leivinpaperin ja sen päälle hieman jauhoja ja sitten taikinapallon päälle hieman jauhoja ja levyn tuorekelmua ja kaulit taikinaa sen päältä.
Leikkaa haluamillasi muoteilla pikkuleivät, muista sama määrä kokonaisia ja "reitettyjä" pikkuleipiä ja siirrä ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Häränsilmien tekoon tarvitset muotin, joka leikkaa pois taikinan keskiosan. Sydänten tekoon samoin. Itse käytin tälläisia muotteja:


Paista 175° C:ssa n. 6-8 min. koosta riippuen.
Ota pikkuleivät uunista ja anna niiden jäähtyä rauhassa tasaisella alustalla. Levitä mieleistäsi marmeladia/hilloa täysinäisille pikkuleiville, enemmän keskelle kuin reunoille ja paina kevyesti reiälliene päälysosa paikoilleen. Voit ripottaa päälle vielä tomusokeria koristeeksi. Säilytä pikkuleivät lattapurkissa. 



 Romanttiset sydämet pikkuleivät  - maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön, vegan
"Häränsilmät" pikkuleivät  - maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön, vegan

torstai 29. toukokuuta 2014

Makeaan hetkeen raikas, marjainen "Valetiramisù"...... Nikka's Bar:in variaatio mansikkaisesta Tiramisù:sta

Italiassa Tiramisù:n alkuperä on aika epäselvä, koska jokainen maakunta haluaisi olla tämän afrodisiakaksi uskotun herkun keksijä. Eniten vääntöä alkuperästä käydään Toscana, Piemonten ja Veneton välillä. Virallinen versio kertoo Tiramisù:n syntyneen suurherttuan Cosimo de Medici:n vierailun kunniaksi Sienassa 1700-luvulla. Kondiittorit halusivat valmistaa leivonnaisen, joka kuvastaisi valtavasti makeaa rakastavan suurherttuan persoonallisuuutta ja suurutta. Niinpä valmistettin Tiramisù, jota tuolloin kutsuttiin "zuppa del duca" (kirjaimellisesti käännettynä "herttuan keitto") ja suurherttua vei sitten reseptin mukanaan kaikkialle Italiaan. Epävirallinen versio taas kertoo, että Tiramisù:n keksi torinolainen kondiittori Cavourin kreivin, Camillo Benso:n kunniaksi kannustaakseen häntä vaikeassa tehtävässään yhdistää Italia.
Olipa tämän herkun alkuperä missä maakunnassa tahansa, se on tunnettu joka puolella maailmaa ja siitä on olemessa varmaan kymmenittäin eri variaatiota. Viime vuosina olen nähnyt tarjolla entistä enemmän mansikoista valmistettua Tiramisù:a, joka nyt viikonloppuna innoitti minua kokeilemaan "kaiketonta" versiota mustikoista ja vadelmista. Kuten monesti, tätäkään herkkua, en ole koskaan maistanut, en alkuperäisenä, enkä mansikkaisena, joten voin vain hieman kuvitella, miltä se voisi maistua....mutta maistatin valmista herkkua miehelläni saaden sille täyden tunnustuksen ja omastakin mielestä tämän jälkkärin maku on herkullinen!!!!
Marjainen "Valetiramisù" (maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön ja halutessasi myös vegan)
Ainekset:
Reilu pala plumcake:ia (ohje täällä) tai samantyyppistä pehmeää kakkua (esim. sokerikakku) tai maidottomia, munattomia&gluteenittomia savoiardityyppisiä keksejä
Ainekset kostutukseen käytettävään sitruunaliemeen:
1/2  sitruunan puristettu mehu
vajaa 1 dl vettä
3-5 rkl sokeria (tavallista tai ruokosokeria)
Ainekset kermaiseen kastikkeeseen (idean sain täältä, jota sitten muokkasin omaan reseptiin sopivaksi):
300 gr kasvismaitoa (esim. soija-, kaura- tai riisimaitoa)
15 gr riisijauhoa  
6 gr Maizenaa
ripaus kurkumaa tai sahramia
15  gr vegaanista kasvismargariinia
30 gr  hienoa sokeria
1/2 raastettu käsittelemättömän sitruunan kuori
100 gr kasviskermaa esim. soija-, kaura- tai riisikermaa (Huom! Voit käyttää myös pelkästään kasviskermaa, mutta silloin määrän täytyy olla 150 gr.)
50 gr Silken Tofua (Huom! Jos käytät pelkästään kasviskermaa, et tarvitse silloin tofua.)

ripaus  vaniljasokeria 
1-2 rkl tomusokeria tai hieman enemmän
Lisäksi:
marjoja (vadelmia ja mustikoita, mutta jos mansikat sopivat ruokavalioon, miksei niitäkin) makusi mukaan
Halutessasi voit paahtaa hiukan plumcake:in tai kakun muruja pannulla ja käyttää niitä koristeluun
Valmistus:
Kaada kulhoon 50 gr kasvismaitoa. Lisää hitaasti jauhot, maissitärkkelys ja ripaus kurkumaa tai sahramia koko ajan hyvin sekoittaen, niin ettei seokseen muodostuisi paakkuja.
Laita jäljellä oleva kasvismaito (250 gr) pieneen kattilaan miedolle lämmölle ja sulata sen joukkoon kasvismargariini, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuori. Sekoita ainekset hyvin keskenään.
Nosta lämpöä ja annan seoksen kiehahtaa ja lisää sitten sen joukkoon ohjeen alussa valmitettu seos maidosta&jauhoista. Laske lämpöä pienelle ja sekoita hyvin vispilällä noin 2/3 min. ajan. Sulje lämpö ja anna kastikkeen jäähtyä.
Jos käytät Silken Tofua ja kasviskermaa: Murskaa Silken tofu hyvin haarukalla ja sekoita se sileäksi seokseksi kasviskerman kanssa.
Vatkaa kasviskerma tai kasviskerma&pehmeä tofuseos tomusokerin kanssa kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria.
Yhdistä jäähtynyt kastike kuohkeaksi vatkatun kermaseoksen kanssa sekoittaen varovasti alhaalta ylöspäin.
Laita pieneen kattilaan puristettu puolikkaan sitruunan mehu, vesi ja sokeri, sekoita ja keitä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes ainekset ovat hyvyin sulaneet ja seos on hieman kiinteämpi. Anna jäähtyä.
Ota esille astiat, joihin kokoat tiramisù:t, itse käytin ihan juomalaseja.
Jos käytät plumcake:a tai muuta kakkua: Paloittele plumcake tai kakku pieniksi paloiksi ja aloita kerrosten kokoaminen seuraavasti: Laita ensin pohjalle kerros kakkupaloja. Lisää niiden päälle hieman sitruunalientä. Lisää kerros kastiketta ja sen päälle marjoja makusi mukaan. Laita uusi kerros kakkupaloja, hieman sitruunalientä, kastiketta ja marjoja. Jatka näin niin monta kerrosta kuin haluat ja astiasi koko sallii (taisin tehdä 3 kerrosta per lasi) ja lisää päällimmäiseksi marjoja tai paahdettuja kakun muruja. 
Jos käytät savoiardityyppisiä kekssejä: Kastele keksit nopeasti sitruunaliemessä ja laita tarjoiluastian pohjalle. Lisää ensin kerros kastiketta ja sen päälle marjoja makusi mukaan. Laita uusi kerros sitruunaliemeen kastettuja keksejä, mutta nyt toiseen suuntaan kuin ensimmäisen kerroksen keksit. Lisää kastiketta ja marjoja ja jatka kerrosten kokoamista kuten edellä.
Anna valmiiden tiramisù-annosten maustua rauhassa jääkaapissa ainakin muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli ennen tajoilua. Mielestäni nämä herkut olivat seuraavana ja sitä seuraavana päivänä ehdottomasti maukkaampia kuin muutaman tunnin jälkeen!!!

"Marjainen valetiramisù"  - maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, vegan
Vinkki: Halutessasi voit lisätä pienen tilkan limoncelloa, maraschinoa, amarettoa tai Conitreau:ta sitruunaliemeen makua antamaan, mutta todellakin vain pienen tilkan, muuten sen maku tunkee liikaa esiin rikkoen marjojen ja kerman herkän yhdistelmän.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Nopeat Pikkupizzat pikkunälkään, väli-&iltapalaksi, aperitiivin kanssa...tai miksei kesän juhlapöytiin

Huomasin, etten ole vielä tehnyt yhtään suolaista leivonnaispostausta, vaikka silloin tälloin tulee suolaistakin valmistettua. Mutta nyt korjataan asia ja mikä voi olla sen parempi aloitus, kuin kaikkien varmasti rakastama PIZZA...tässä tosi nopeana versiona, sillä taikinan ja pizzasten tekoon kuluu noin 10 min. aikaa esivalmistelujen (jotka voi tehdä vaikka edellisenä päivänä) jälkeen ja niiden paistamiseen vajaa toiset 10 min. Joten parissakymmenssä minuutissa herkut ovat jo tarjottimella! Nämä pikkupizzat sopivat niin väli- kuin iltapalaksi kuin pikinikille mukaan, tai vaikka suolaiseksi pikkusytäväksi kevään&kesän juhlapöytiin ja grillijuhliin, sillä ne maistuvat hyviltä niin lämpiminä kuin kylminäkin, sekä juuri uunituoreina, että vielä muutaman päivän päästäkin!
Idean näihin pikkupizzoihin sai seuraamastani Labna-nimisestä blogista, jossa Jasmine valmistaa rakkaudella todella houkuttelevia ruokia ihanilla valokuvilla "höystettynä" ja mikäli voit käyttää maitotuotteita ja vehnäjauhoja, nämä pizzaset valmistuvat todella 5:ssa minuutissa (+ paistoaika uunissa), kuten alkuperäisessä ohjeessa todetaan.
Näiden pizzojen teossa voi leikkiä mielikuvituksellasi ja lempimauillasi! Voit tehdä niistä ihan perusversioita, lisäämällä vain tomaattikastiketta (mutta älä unohda tuoretta basilikaa, joka antaa ihanan aromin!) tai lisäämäällä eri täytteitä omien mieltymyksiesi mukaan!

Pikkupizzaset (maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön ja halutessasi vegan)
Ainekset n. 10-12 kpl:
1 kupillinen (käytin Arabian Muumi-kuppia; 1 kuppi vastaa ehkä n. 245 gr:aa jogurttia, mutta painolla ei ole väliä, ainoastaan voluumilla) kreikkalaistyyppistä (*) kasvisjogurttia
 1 kupillinen (käytin Arabian Muumi-kuppia; 1 kuppi vastaa ehkä n. 125 gr:aa jauhoja, mutta painolla ei ole väliä, ainoastaan voluumilla ) gluteenitonta jauhoseosta "terästettynä" allamainituilla leivinjauheella, suolalla ja sokerilla. Käytän leivonnaisiin yleensä seuraavaa perusjauhoseosta: 310 gr riisijauhoa, 105 gr perunatärkkelystä,  40 gr tapiocajauhoa (tai Maizenaa) ja  2 tl johanneksenleipäpuunjauhetta (tai 1 1/2 tl ksantaania). Mittasin reilut puoli kupillista ja loput eli toisen puolikkaan lisäsin täysjyväriisijauhoja. (Alkuperäisessä ohjeessa:  itsekohoavaa vehnäjauhoseosta tai vehnäjauhoja + 5 gr leivinjauhetta lisättynä vehnäjauhon sekaan)
5 gr suolaisille leivonnaisille sopivaa leivinjauhetta (HUOM! lisätään jauhokupillisen joukkoon) Käytin biologista leivinjauhetta, joka sopi juuri 125 gr:lle jauhoja (olisin voinut laittaa sita hiukan enemmän, joten tarkasta käyttämäsi leivinjauheen suhde jauhoihin ja laita hieman enemmän!)
ripaus suolaa  (HUOM! lisätään jauhokupillisen joukkoon) (Ei alkuperäisessä ohjeessa)
ripaus sokeria (HUOM! lisätään jauhokupillisen joukkoon) (Ei alkuperäisessä ohjeessa)
vähän jauhoja taikinan kaulintaan
oliiviöljyä
eri täytteitä (esim. tomaattia, tomaattisosetta tai tomaattikastiketta, basilikaa, valkosipulia, Parman kinkkua, keittokinkkua, oliiveja, tonnikalaa, artisokan sydämiä, sieniä, kasvisjuustoa, oreganoa jne.)

(*) valmistin kreikkalaistyyppien jogurtin seuraavalla tavalla: Laitoin maustamattoman soijajogurtin valumaan harsokankaan (Jos ei ole harsokangasta, kuten minulla ei ollut, vuoraa siivilä keksili
äästi apteekin haavan peittoon takoitetuilla harsolapuilla..;-D) läpi siivilään yön ajaksi, jotta liika neste valuisi pois. Huom! Tämä ohje ei onnistu tavallisella jogurtilla, joten ei kannata edes kokeilla, koska reseptin ideana on nimeenomaan kreikkalaisen jogurtin käyttö ja ainesten VOLUUMImäärät pitää olla samat! Jos käytät "tavallista" jogurttia, se on niin paljon vetisempää, että ainesten suhde ei toimi ja joudut lisämään paljon enemmän jauhoja ja onnistunut lopputulos ei ole taattu.

Esivalmistus: 
Laita maustamaton soija- tai muu kasvisjogurtti valumaan harsokankaan läpi siivilään ainakin muutaman tunnin (minimi 3-4 h), mielellään yön ajaksi, jotta liika neste valuisi pois.
Pidän pizzassa itsetehdystä tomaattikastikkesta, joten valmistan ensin yksinkertaisen tomaattikastikkeen saloottisipulista tai valkosipulista kuullotettuna oliiviöljyssä, johon lisään sitten paloitellut kuoritut tomaatit (säilykepurkista) tai tomaattimurskan (säilykepurkista). Kohotan lämpöä ja annan ensin haihtua tomaatin kitkeryyden. Sekoittelen ja noin 8 min. päästä  käännän lämmon pienelle, lisään (tuoretta) basilikaa ja anna hautua "hartaasti" välillä sekoittaen. Lisään suolaa ja pippuria ja tarkistan maun.

Valmistus:
Kuumenna uuni 200° C.
Kaada hyvin valunut jogurtti yleiskoneen kulhoon.
Sekoita pienessä kulhossa jauhoseos  (tai käyttämäsi  jauhot),  leivinjauhe, ripaukset suolaa ja sokeria hyvin keskenään. Käytä siivilää paakkujen välttämiseksi.
Lisää jauhoseos jogurtin joukkoon ja sekoita aineksia ylesikoneen matalalla teholla, niin että taikina alkaa muodostua. Jatka sekoitusta muutaman minuutin ajan, kunnes taikina on sileä ja tasainen pallo ja irtoaa hyvin kulhosta.
Levitä työtasolle leivinpaperi ja ripota sen päälle vähän jauhoja. Kauli taikinapala hyvin ohueksi levyksi (muuten pizzaset eivät kypsy kunnolla) ja leikkaa siitä esim. pastamuottia tai juomalasia apuna käyttäen pyöreitä levyjä. Nämä olivat läpimitaltaan n.8 cm:ä, mutta olen tehnyt pienempiäkin noin 6 cm:n kokoisia.

Vinkki kaulintaan! Gluteenittomien taikinoiden kaulinta helpottuu, jos laitat taikinapallon päälle levyn tuorekelmua ja kaulit taikinaa sen päältä. Taikina ei tartu kaulimeen ja koko homma tapahtuu paljon nopeammin ja siistimmin...;-D

Siirrä pizzakiekot leivinpaperin päälle uunipellille ja lisää niiden päälle hieman tomaattikastiketta, haluamiasi täytteitä, halutessasi kasvisjuustoa ja vaikka muita mausteita makusi mukaan.
Itse teen esim. seuraavanlaisia yhdistelmiä:
VEGAN-versio 1: Pelkkä basilikatomaattikastike (Huom! Tuore basilika antaa ehdottomasti parhaan aromin!)
VEGAN-versio 2: Basilikatomaattikastike, Mozzarisella-juustoa (riisistä valmistettu juusto, joka käy maitoallegisille ja vegaaneille)
VEGAN-versio 3: Basilikatomaattikastike, oliivipaloja, Mozzarisella-juustoa
VEGAN-versio 4: Basilikatomaattikastike, öljyssä säilöttyjen artisokan paloja, Mozzarisella-juustoa
KAIKKIRUOKAISEN VERSIO 1: Basilikatomaattikastike, pala Parman kinkkua, Mozzarisella-juustoa
KAIKKIRUOKAISEN VERSIO 2: Basilikatomaattikastike, pala keittokinkkua, öljyssä säilöttyjen artisokan paloja, Mozzarisella-juustoa
KAIKKIRUOKAISEN VERSIO 3: Basilikatomaattikastike, vähän tonnikalaa, Mozzarisella-juustoa

Lisää muutama tippa oliiviöljyä jokaisen pienen pizzojen päälle ja paista heti uunin keskitasolla 200 °C asteessa noin 7-10 min. Pizzat paistuvat tosi nopeasti, jopen ole tarkkana paistamisessa. (Olen käyttänyt kiertoilmaa, mutta myös staattinen lämpö toimii hyvin, juustopäällysteisissä pizzoissa laitan joskus ylägrillin päälle ihan loppuminuutilla.)
Lisää hieman kuivattua oreganoa pizzasten päälle ja nauti!!!!


"Pikku pizzaset"  - maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, vegan
HUOM!: Pikkut pizzat säilyvät loistavasti alumiinifolioon käärityllä tarjottimella tai säilytysrasiassa jääkaapissa 4 tai 5 päivää ja ne voidaan lämmittää uunissa useita kertoja - Itse asiassa, uudelleen kuumennettuna, ne ovat vielä makoisampia, mutta maistuvat tosi hyviltä myös kylminä.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kevään ja kesän juhlat...Makeat Maidottomat & Munattomat & Gluteenittomat & Vegan vaihtoehdot juhlapöytään

Yllätä tänä vuonna allergiset, keliaakikot ja intolerantit ystäväsi, perheenjäsenesi tai sukulaisesi maittavilla herkuilla, jotka maistuvat jokaiselle! Voisit valmistaa vaikka koko juhlapoydän makeat tarjottavat kaikille vieraille sopiviksi, tässä suosittelemani vinkkejä :

Makeat pikkuleivät:
                            * SUUSSASULAVAT VANILJAN MAKUISET PIKKULEIVäT 









































Muut makeat herkut:
                                   * CUPCAKES - KUPPIKAKUT MINTTU- JA SITRUUNAKREEMILLä
 
                                                                            *MUSTIKKAMUFFINSSIT

















              Makeat vuokakakut:
* PORKKANAKAKKU (myösoijaton)






* APRIKOOSIHYYTELöKAKKU (ilman uunia) Huom!Tulossa piakkoin uusi variaatio










Makeat piirakat:
                                                                    * MUROPOHJAISET PIIRAKAT MARMELADI- TAI HILLOTäYTTEELLä  (toinen ohjeista on myös soijaton)










                            * TATTARIPIIRAKKA (Mustikka/Metsämarja- tai Omenapiirakka)
                              * MUROPOHJAINEN SITRUUNAKERMAHEDELMäPIIRAKKA  

 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Plumcake......pehmeä, tuoksuva kakku vaikka aamiaiskahvin tai iltapäiväteen kanssa

Italiassa "plumcake" ei ole luumutorttu kuten nimestä kuvittelisi, eikä edes anglosaksinen, kanderaattuja (kuivattuja&sokeroituja) hedelmänpalasia sisältävä kakku, vaan nimi viittaa yleisesti uunissa kypsennettyyn, hyvin kohonneeseen, suorakaiteen muotoiseen leivonnaiseen. Vehnäjauhoista, rasvasta, munista, sokerista sekä yleensä myös jogurtista valmistettu taikina on koostumukseltaan "juoksevaa" ja se kypsennetään laatikkomaisessa muotissa. Valmis italialainen plumcake (huom. lausutaan Italiassa "plumkeik") muistuttaa koostumukseltaan suomalaista vaaleaa täytekakkupohjaa ja sille on tyypillistä nimenomaan tuo suorakulmainen muoto, (myös mignon-versioissa). Tästä pehmeästä leivonnaisesta pitävät kaikenikäiset ja yleensä sitä nautitaan aamupalalla tai iltapäivällä välipalana. Kaupoista löytyy monenlaisia plumcake-variaatioita, jotka sisältävät mm. suklaata, kirsikoita, sitruunaa, rusinaa, mutta ei luumuja...;-), mutta varmasti kotona valmistetut voittavat kaupan tuotteet lisäaineettomuudessaan!
Kun biokaupasta löytyi vihdoin pehmeää Silken tofua, päätin kokeilla plumcake:n valmistusta kotona. En ole sitä koskaan aiemmin yrittänyt, koska normaalisti taikinassa on ainakin 3 munaa, mutta kun olen viime aikoina enemmän tutkinut tuota kananmunan korvaamista keittiössä ja siitä teitäkin informoinut...;-), ajattelin rohkeasti muokata yhä löytämääni gluteenitonta banaaniplumcake-ohjetta  ja yllätykseni oli todella suuri, sillä leivonnainen kohosi niin hienosti uunissa ja valmis lopputulos oli todella kuohkea ja pehmeä!! Todella ihana aloitus päivälle ja iltapäivän kahvi tai teehetkeen!! 

Plumcake "Plain" eli Perusversio (maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, vegan)
ohje mukailtu tästä"Banaaniplumcake"-ohjeesta
Ainekset:
100 gr Silken tofu  (Alkuperäisessä ohjeessa: 3 kananmunaa)
130 gr hienoa sokeria
180 gr vegaanista kasvismargariinia sulatettuna (Alkuperäisessä ohjeessa: voita)
160 gr riisijauhoa
150 gr perunajauhoa
1 pss makeille leivonnaisille tarkoitettua vaniljalla makeutettua leivinjauhetta. (Tämä pussi on sisältää 16 gr leivinjauheseosta, joka on tarkoitettu 500 gr:lle jauhoja eli Suomessa voita laittaa leivinjauhetta suhteessa jauhojen määrään + vähän vanilja-aromia halutessa)
1 rkl vaniljasokeria  (Alkuperäisessä ohjeessa: vaniliinia)
ripaus suolaa   
1 prk (1,25 dl) kasvisjogurttia (Alkuperäisessä ohjeessa: BANAANIjogurttia). Huom! Ensimmäisessä kokeilussa käytin kotona ollutta VANILJAsoijajogurttia, joka antoi todella hyvän vaniljaisen aromin kakkuun, mutta ei välttamättä sovi, jos ei ole vaniljaisen maun ystävä
1 dl omenasosetta  (Alkuperäisessä ohjeessa: 1/2 muussaattu banaani)
1 raastettu käsittelemättömän appelsiinin kuori (Ei alkuperäisessä ohjeessa)
LISäVINKKI taikinan valmistukseen: Nyt kaksi kertaa leivonnaista tehneenä, suosittelen lisätä veitsen kärjellisen KURKUMAA tai SAHRAMIA taikinaan antamaan vähän väriä, koska riisi-& perunajauhon yhdistelmä saa aikaan värittomän ja siis hieman "aneemisen" näköisen leivonnaisen, vaikka maku onkin loistava.
Valmistus:
Jos haluat lisätä appelsiinin kuorta aromiksi, pese ja kuivaa appelsiini. Raasta kuori.
Rasvaa ja jauhoita kakkuvuoka sopivalla jauhoilla.
Laita kulhoon haarukalla muussattun silken tofun kanssa sokeri ja suolaripaus.  Vatkaa ainekset keskenään kunnolla, jotta "vaahdosta" tulee kuohkea. Itse vatkasin ensin monitoimikoneella ja sen jälkeen vielä käsin, jotta saisin ilmaa seokseen. Lisää sulatettu margariini, jogurtti ja omenasose (tai muussattu banaani) sekä halutessasi raastettu appelsiinin kuori. Sekoita ainekset keskenään kevyesti.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri hyvin keskenään. Käytä siivilää paakkujen välttämiseksi. Kaada jauhoseos muiden aineiden joukkoon sekoittaen kevyesti koko ajan. Jatka sekoittamista n. 1-2 min., kunnes taikina on tasainen. *)Päivitys alla
Laita uuni päälle staattiselle lämmölle 180°C. Levitä taikina kakkuvuoan pohjalle ja laita se vielä KYLMääN(!) uuniin ja paista n. 30-35 min., kunnes kakku on päältä kullanruskea. Kokeile kypsyyttä hammastikulla, sillä kypsä kakku jää todella vaalean väriseksi.

Anna kakun levätä vuoassaan ainakin reilu kymmenen minuuttia ennen sen kumoamista. Kumoa kakku lautaselle ja anna sen jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Voit laittaa päälle tomusokeria koristeeksi. Voit nauttia viipaaleet ihan sellaisenaan tai laittaa niiden päälle lempihilloasi lisää makua antamaan.
*)Päivitys: MUSTIKKA&PääRYNä PLUMCAKE: Tein perjantaina uuden variaation plumcacke:sta, koska halusin rikastuttaa sen makua ja tälläkin kertaa leivonnainen kohosi hienosti!! Käytin omenasoseen sijasta 1/2 muussattua banaania kuten alkuperäisessä inspiraatioreseptissä ja jogurttina oli tällä kertaa MAUSTAMATONTA soijajogurttia, johon lisäsin lusikallisen vaniljasokeria.
Suklaahiput (suosittelen kokeilemaan variaatioita suklaahipuilla, jos suklaa sopii ruokavalioon!) olisivat sopineet loistavasti seuraksi, mutta kaakaolle allergisena, lisäsin taikinaan ennen vuokaan levittämistä lisämakua antamaan yhden pienen kuutioiksi paloitellun päärynän ja kourallisen kuivattuja mustikoita. Tässä kuvat tuloksesta:












                                   "Italialainen Plumcake"   - maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, vegan
Kakusta tuli erinomaisen makuinen ja mehevä, mutta "kostea" päärynä aiheutti kypsennysajan pitenemisen, eli kypsenkin plumcake:a reilut 40 min. ja olisin voinut kypsentää vähän enemmänkin ilman, että kakku olisi kuivunut, tai sen koostumus kärsinyt. Käytin ensimmäisen kerran kuivattuja mustikoita leivonnassa ja oman makuni mukaan tuoreet mustikat toimivat paremmin makua antavana tämäntyppisessa leivonnaisessa, joten ensi kerralla käytän niitä.
VINKKI PLUMCAKE-variaatioon: Seuraavalla kerralla aion kokeilla SITRUUNA-aromin (raastettua sitruunankuorta&-mehua) ja UNIKONSIEMENIEN yhdistelmää.
VINKKI KESäISEEN JäLKIRUOKAAN TAI JUHLAPöYDäN TARJONTAAN (Ohje tulossa piakkoin ja siinä on käytetty yhtenä raaka-aineena plumcake-pohjaa):